Hampaiden valkaisun voi suorittaa varsin helposti myös kotona.

Useimmat hampaiden kotivalkaisutuotteet toimivat saman periaatteen mukaan. Hampaiden valkaisu -paketin mukana tulee valkaisumuotti, johon valkaisuaine levitetään käytön ajaksi. Osa tuotteista on tarkoitettu käytettäväksi päivisin muutaman tunnin ajan, toiset taas pidetään yön yli. Kotivalkaisu suoritetaan yleensä ns. kuuriluontoisesti ja käsittely toistetaan myöhemmin tarvittaessa. Kotivalkaisun tulokset ovat melko hyviä, vaikka eivät täysin pärjääkään vastaanotolla tehdyille valkaisuille. Tuloksen pysyvyyteen voi itse vaikuttaa. Helpoiten tämä onnistuu huolehtimalla suuhygieniasta sekä elämäntavoista. Tupakointi, punaviini ja kahvi värjäävät valkaistut hampaat.

Valkaistujen hampaiden ylläpitöön on myös useita tuotteita, kuten valkaisevat hammastahnat, purukumit, valkaisukynät, valkaisuteipit ja valkaisupuikot.

Kotivalkaisu tulee melko edulliseksi, ainakin vastaanotolla tehtyyn valkaisuun verrattuna.

Lisäksi mahdollista on tehdä yksi käsittely vastaanotolla ja jatkaa hoitokertoja kotona. Boost-kotivalkaisussa ensimmäinen valkaisu tehdään vastaanotolla. Ensimmäisellä kerralla valkaisu tehdään vastaanotolla hiukan kotiaineita vahvemmalla valkaisuaineella käyttäen henkilökohtaisesti valmistettuja valkaisulusikoita. Näin valkaisu lähtee turvallisesti ja tehokkaasti käyntiin. Valkaisuhoitoja jatketaan kotona noin 1-2 viikon ajan, jonka jälkeen hampaiden tulisi olla jo selvästi valkeammat. Kotivalkaisussa voit itse seurata vaalenemista. Voit myös tehdä valkaisun uudelleen aina kun tarvitset hampaiden vaalentamista.